Sohvien KIERRÄTYSVIIKOT! Hyvitämme vanhasta sohvastasi jopa 1000€!

Sohvan ostajan opas

Opas sohvan valintaan

Sohva hankitaan pitkäksi aikaa, joten on hyvä pohtia sen käyttötarkoitusta, kestävyyttä sekä tyyliä. Jos halutaan sohva, jolla koko perhe mahtuu viettämään leppoisasti aikaa iltaisin, on istumasyvyydeltään suurempi kulma- tai divaanisohva varmasti sopiva ratkaisu. Seurustelutilaan sopii taas paremmin esimerkiksi selkeälinjainen ja ryhdikäs sohvaryhmä. Tyyliltään ajaton malli usein miellyttää silmää pidempään ja harmoninen, helposti yhdisteltävissä oleva väri helpottaa mukautumista vaihtuviin trendeihin. Jos kyseessä on pienempi tila ja halutaan varautua mahdollisiin yöpyjiin, voi vuodesohva olla oikea valinta. Tässäkin vaihtoehdossa on hyvä pohtia, haluaako vieraat majoittaa olohuoneeseen yhteiseen tilaan vai omaan rauhaansa toiseen huoneeseen, jossa monipuolinen vuodesohva tai -tuoli on helposti taitettavissa kasaan ja pois tieltä. Valmistamissamme vuodesohvissa on korkea käyttömukavuus sekä sohvaa että vuodetta käytettäessä, mutta sohvan tyylikkyydestä ei kuitenkaan ole tingitty.

Finsoffien sohvatehdas sijaitsee Keravalla Vanhan Lahdentien varrella ja oman tuotannon ansiosta malliston räätälöinti asiakkaan toiveiden mukaiseksi tapahtuu helposti. Useat sohvat valmistuvat erikokoisista modulipaloista ja näitä yhdistelemällä tarpeen mukaan sohva rakentuu juuri oikean kokoiseksi. Ammattitaitoiset myyjämme auttavat unelmasohvan löytämisessä, mutta olemme tähän sohvan osto-oppaaseen koonneet mielestämme käyttökelpoisia vinkkejä luettavaksi, kun suunnitellaan uuden sohvan ostoa.

Mistä laadukkaan sohvan tunnistaa?

Jokaisesta Finsoffien valmistamasta sohvasta tallennetaan mitat ja kaavat omaan tiedostoonsa, jolloin tietoihin voi palata vielä vuosienkin päästä. Vaikka vahinkoja siis sattuisikin, on mahdolliset vauriot helppo korjauttaa tai verhoilu vaihtaa. Omaa sohvaa on myös mahdollista kasvattaa jälkikäteen, kun kaikki tiedot kyseisestä sohvasta ovat tallessa.

Sohvan malli – Trendikäs boho-sohva vai ajaton musta nahkasohva?

Onko toiveissa boheemi ja muhkea sohva vai kenties pelkistetty ja klassinen sohva, joka kestää aikaa ja trendejä mahdollisimman hyvin? Finsoffien laajasta mallistosta löytyy valinnanvaraa. Valikoimassamme on yli 30 sohvamallia, joiden joukosta asiantuntevat myyjämme osaavat ehdottaa kriteereihin sopivaa sohvaa.

Sohvan koko – Mittanauha ja maalarinteippi ovat avuksi sohvaostoksilla

Miten mitata huoneeseen mahtuvan sohvan koko? Sohvan mittoja kannattaa mallailla kotona ja kannattaa huomioida, että isoissa huonekalumyymälöissä sohvat näyttävät todellista pienemmiltä. Avuksi voi ottaa vaikka sanomalehtiä ja maalarinteippiä, jolla sohvan ulottuvuudet saa paremmin hahmotettua. Kannattaa myös selvittää minkälaisissa pakkauksissa sohva toimitetaan, jotta se mahtuu kodin ovista ja kulkuaukoista. Olemme verkkokaupan sohvien ominaisuuksiin lisänneet toimitukseen liittyvät tiedot, mutta asiakaspalvelumme antaa mielellään lisätietoja.

Sohvan verhoilu – Kiinteä verhoilu vai sohvan irtopäälliset?

Käyttötarkoitus, kestävyys ja tyyli kannattaa huomioida sohvan verhoilumateriaalin valinnassa. Usein lapsi- ja lemmikkiperheissä arvostetaan irrotettavia, vesipestäviä päällisiä. Kankaan hankaus- ja valonkesto ovat myös huomionarvoisia seikkoja verhoilua valittaessa.

Verhoilukankaan materiaali kannattaa valita sohvan käyttötarkoituksen mukaan. Monet suosivat luonnonkuituja, mutta luonnonkuitukankaassa värinkesto on heikompaa ja puhtaana pitäminen hankalampaa kuin keinokuitukankaissa. Keinokuitukankaissa usein käytetty polyesteri tekee kankaasta kestävämmän sekä värinkesto on parempi. Luonnonkuidut haalistuvat keinokuituja helpommin, etenkin auringossa. Olisikin suotavaa aina verhoilukangasta valittaessa ottaa huomioon, kuinka paljon kangas on välittömässä auringonpaisteessa. Käy lukemassa oma artikkeli vinkeistämme sohvan verhoilun valintaan.

Viimeistelty ja peitevärjätty nahka on verhoilumateriaalina helppohoitoinen ja se onkin suosituin huonekalujen verhoilussa käytetyistä nahkoista. Esimerkiksi käsittelemätön, hieno aniliininahka vaatii jo enemmän hoitoa, sillä se patinoituu ajan myötä ja haalistuu herkemmin auringossa. Aniliininahkan tunnistaa pintaa kevyesti raaputtamalla ja tarkkailemalla, jääkö pintaan vaaleampi jälki. Nahkasohvasta haaveilevan kannattaakin siis tutustua erityyppisiin verhoilunahkoihin, sillä niissä voi olla paljon eroja.

Vaikka verhoilukankaassa olisi otettu huomioon sohvan kulutus, käyttötarkoitus ja valonkesto, on erityisen tärkeää pitää huolta kankaasta ja sohvasta, jotta käyttöikä pystytään maksimoimaan. Olemme kirjoittaneet erillisen artikkelin sohvan puhdistuksesta ja hoidosta, josta voit napata vinkkejä sohvasi huoltoa varten.

Kaksi nahkasohvaa kuvattuna eri tavalla.

Verhoilukankaiden teknisissä tiedoissa mainitaan usein Martindale-luku, joka kertoo kankaan kulutuskestävyyden. Martindale-luku eli hankauksenkesto saadaan selville testaamalla kangas siihen tarkoitetulla menetelmällä. Perusvaatimustason mukainen kangas on vähintään 15 000 Martindalea ja normaaliin kotikäyttöön riittävä on 20 000-25 000 Martindalea. Yli 25 000 täyttää jo kovan käytön vaatimuksen ja erittäin korkea vaatimus hankauksenkestolle esim. julkitiloissa on vähintään 50 000 Martindalea. Verhoilukankaan käyttäytymiseen ja hankauksensietoon vaikuttaa Martindale-luvun lisäksi myös huonekalussa käytetyt täytteet ja muoto sekä minkälaista kulutusta siihen kohdistuu käytössä.

Olemme esitestanneet ja valinneet Finsoffien valikoimaan seitsemän klassista ja keskenään hivenen erilaista vakiokangasta, joissa valittavissa useampi värivaihtoehto. Kaikkien vakiokankaidemme hankauksenkesto on hyvä kotikäyttöön ja suurimmalla osalla Martindale-luku vastaa jopa erittäin korkean vaatimustason hankauksenkestoa. Voit hakea tehtaanmyymälöistä tai tilata nettisivuilta varastokankaistamme ilmaiset kangasnäytteet (koko n. 10×15 cm), joista pystyt näkemään kankaan värisävyn ja tunnet materiaalin pinnan ja rakenteen. Näin voit varmistua siitä, että sohvan verhoilu sopii täydellisesti sisustukseesi ja voit tehdä tilauksen kevyin mielin. Mallitilkuissa on huomioitavaa, että isolla pinnalla sävy näyttäytyy usein mallitilkkua vaaleampana. Myös valaistuksella on iso rooli värisävyn lopullisessa ilmenemisessä eli myymälöiden loistelamppujen valossa sävy on eri kuin huoneessa, johon osuu paljon päivänvaloa.

Kaikkiin valmistamiimme sohviin voit varastokankaiden lisäksi valita verhoilun sadoista kangas- tai nahkavaihtoehdoistamme. Verhoilemme tuotteemme mm. Annalan, Lauritzonin ja Orient Occidentin kankailla. Ammattitaitoiset myyjämme ja asiakaspalvelumme auttavat sinua mielellään valitsemaan mieltymyksiisi ja tarpeisiisi sopivan verhoilumateriaalin. Mahdollisuuksien mukaan lainaamme myymälästä myös kangasmallin kotiin. Valittu verhoiluvaihtoehto vaikuttaa suuresti sohvan hintaan ja Finsoffien verhoilukankaissa on yhteensä 9 eri hintaryhmää.

Sohvan täytteet – Ylellinen höyhen vai kimmoisa kylmävaahto?

Sohvan istuin- ja selkätyynyjen täytteillä on iso vaikutus siihen, miltä sohva tuntuu ja näyttää. Käyttötarkoitusta pohdittaessa onkin hyvä kiinnittää huomiota myös sohvan täytemateriaaleihin: haluaako rentoa höyhentäytettä vai kimmoisaa ja muotonsa säilyttävää kylmävaahtoa.

Istuintyynyt

Höyhentäyte:
Höyhentäyte luo sohvalle rennon ja ylellisen pehmeän tunteen. Höyhentäytteisissä istuintyynyissä on sydämenä HR35-vaahtomuovi, jota päällystää koteloitu höyhenen ja pallokuidun sekoitus. Höyhentyynyn käytössä tulee huomioida säännöllisen pöyhimisen tarve, jotta tyyny pysyy muodossaan.

Kylmävaahtotäyte:
Kylmävaahtotäyte tunnetaan korkeasta laadustaan, joustavuudestaan ​​ja erinomaisesta sivutuestaan. Kylmävaahtotäytteisissä istuintyynyissä käytetään pehmusteena korkealaatuista Sandellan muotoonvalettua kylmävaahtoa, mikä tarjoaa maksimaalisen istuinmukavuuden riippumatta siitä, missä kohti sohvaa istut. Myönnämme istuintyynyille jopa 10 vuoden kimmoisuustakuun.

Vaahtomuovi:
Vaahtomuovitäytteisissä istuintyynyissä käytetään HR35-vaahtomuovia, joka on tukeva istua ja istuintyynyn pinnassa oleva vanu antaa pintapehmeyttä.

Havu-avokulmasohva höyhentäytteillä.

Havu-avokulmasohva verhoiltuna vaalealla kankaalla.

Selkätyynyt

Höyhentyyny:
Höyhentäytteisissä selkätyynyissä on koteloitua höyhenen ja pallokuidun sekoitusta, joka tekee sohvasta ylellisen pehmeän ja rennon. Ominaista tyynylle on säännöllinen pöyhiminen, jotta tyyny pysyy muodossaan.

Ecosoft-vanu:
Selkätyynyjen pehmusteena on laadukasta ja ekologista Ecosoft-vanua, joka on valmistettu 100 % kierrätysmateriaaleista. Tyynyn spiraalikuitusekoite on koteloitu kahteen eri kerrokseen, minkä ansiosta tyyny pysyy helposti ryhdissään.

Vaahtomuovi:
Vaahtomuoviselkätyynyissä käytetään EP25-vaahtomuovia, joka on tukeva istua ja pitää tyynyn aina ryhdikkäänä, eikä se vaadi pöyhimistä.

Tuotteiden valmistus kotimaisena käsityönä on yksi Finsoffien toiminnan kulmakivistä. Näin voidaan varmistua laadukkaasta työnjäljestä aina rungosta verhoiluun, täytemateriaaleihin ja yksityiskohtiin asti. Kun valmistus tapahtuu Suomessa, on myös sohvan mahdollinen huolto vaivatonta. Jos vaikka alkuperäinen höyhentäyte alkaa vuosien jälkeen tuntua liian rennolta istua, voi Finsoffilla vaihtaa tilalle uuden täytteen. On tärkeää, että selkätyynyjen pehmusteena käytettävä vanutäyte myös lokeroidaan, jolloin tyynyt säilyttävät muotonsa.

Kanerva-avokulmasohva kylmävalutäytteillä.

Kanerva-avokulmasohva keltaisella kankaalla, sisustuskuva.

Sohvan runko ja moduulit

Mitä tarkoittaa moduulisohva? Entä mitä eroa on divaanilla ja kääntödivaanilla? Esittelemme seuraavaksi erilaisia sohvatyyppejä selventämään joskus hyvinkin seikkaperäistä sohvaterminologiaa.

Muuntuva modulaarinen mallisto

Modulien avulla voit luoda juuri sen kokoisen, muotoisen ja näköisen sohvan kuin haluat. Tarvittaessa pystymme edullisesti valmistamaan myös erikoismittaisen sohvan, jolloin sohvasta saadaan tismalleen sen kokoinen kuin toivotaan.

Käytännössä modulirakenne mahdollistaa erilaiset ja erikokoiset kokoonpanot. Jos tykästyt tiettyyn Finsoffien sohvaan niin siitä voidaan valmistaa nojatuoli, 2 istuttava sohva, 2,5 istuttava sohva, 3 istuttava sohva, 4 istuttava sohva, divaani, avokulmasohva, kulmasohva ja U-sohva. Moduulirakenteen avulla esimerkiksi kolmen istuttava sohva voidaan tehdä kaksi- tai kolmijakoisella tyynyjaolla ja yksittäinen moduli on saatavissa eri leveyksissä. Erilaiset kulmapalat mahdollistavat myös sen, että kulmapala voi olla perinteisestä 90 asteen kulmasta poikkeava 45-asteinen kulmapala. Myös Finsoffien valmistamat kotimaiset vuodesohvat rakentuvat moduleista eli sama malli taipuu vuodetuoliksi, eri kokoisiksi suoriksi vuodesohviksi, kulmavuodesohviksi ja divaanivuodesohviksi.

Finsoffien suorissa sohvissa leveyttä voi kasvattaa lähes rajattomasti, mutta yleisimmät sohvat ovat 2 istuttava sohva, 2,5 istuttava sohva ja 3 istuttava sohva. Finsoffilla kahden istuttavan sohvan runko on noin 120 cm, 2,5 istuttavan sohvan rungon leveys 150 cm ja 3 istuttavan sohvan runko on leveydeltään 180-200 cm.

Divaanisohvassa on ihana jatke jalkojen lepuuttamista varten. Divaanin toisella puolella on usein samanlainen käsinoja kuin on sohvan toisessa päässäkin. Divaania harkitessa tulee päättää sohvan kätisyys.

Divaanisohvat, kuvituskuva.

Finsoffat valmistaa myös suosittuja kääntödivaaneja, jolloin kätisyyttä ei tarvitse päättää. Kääntödivaanissa divaanin puolta voi vaihtaa itse puolelta toiselle vain tyynyjä ja alarahia siirtämällä. Muuton yllättäessä tai sisustuksen järjestystä vaihtaessa sohva saadaan siis muuntumaan uuteen järjestykseen sopivaksi. Divaani on kiinni rungossa kätevällä krokotiilikiinnityksellä.

Avokulmasohva, josta käytetään myös nimitystä kulmadivaani, on kuin divaanisohvan ja kulmasohvan risteytys. Avokulmassa on tyylikäs divaaniosa, mutta kulmassa on käsinojan sijaan selkänoja.

On tärkeää kiinnittää huomiota sohvan valmistusmateriaaleihin ja -menetelmiin. Tunnetusti kalusteen paino kertoo laadus­ta – massiivipuu on kalustelevyä huomat­tavasti kestävämpi vaihtoehto. Kun runko valmistetaan laadukkaista materiaaleista, on selvää, että se kestää kulutusta ja isku­jakin paremmin kuin sahanpurusta tehty levy. Myös sohvan jousitukseen kannat­taa kiinnittää huomiota; kestävyyteen voi luottaa, jos pohjasta löytyvät tiheästi soh­van runkoon kiinnitetyt jämäkät ja vaaka­tasossa kulkevat No-Sag -metallijouset.

Finsoffien kaikki kotimaiset sohvamallit valmistetaan massiivipuusta ja koivuvanerista omalla sohvatehtaalla Keravalla. Sohvien valmistuksessa käytämme parhaita mahdollisia raaka-aineita ja ne hankitaan luotettavilta tavarantoimittajilta, jotka asettavat toimittamalleen materiaalille myös korkeat laatuvaatimukset. Laadukkailla raaka-ainehankinnoillamme haluamme taata sen, että sohva kestää käytössä pitkään.


Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään sohvan valintaa tehtäessa, voit olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostitse.

finsoffat@finsoffat.fi | 09 2797 220

Helsingin, Vantaan ja Keravan myymälöissä ammattitaitoiset myyjämme auttavat myös henkilökohtaisesti täydellisen sohvan valinnassa

Lue lisää